Niin se vain taas kuukausi vaihtui helmikuuksi. Kamalaa vauhtia menee aika ja samalla päivä pitenee vartin vuorokaudessa. Sunnuntaina onkin taas saamelaisten kansallispäivä. Helmikuun kuudentena vuonna 1917 saamelaiset aloittivat valtioiden rajoista riippumattoman yhteistyön. Taustalla oli nouseva kansallisuusaate.

Tällä kertaa yritän saada otettua kuvan lipusta, viime vuonna kansallispäivänä oli hieno aurinkoinen keli ja kaikissa Hetan kylän lipputangoissa oli saamen lippu. Kansallispäivää saamelaiset eivät vietä kovin vauhdikkaasti, sen sijaan Marianpäivä on edelleen tärkeä juhla saamelaisten keskuudessa. Marianpäivää on juhlittu jo 1500 -luvulta alkaen, jolloin saamelaiset kokoontuivat kirkolle hoitamaan esim. ristiäisiä ja rippikoulua. Tällöin myös haudattiin talven aikana kuolleet. Tässä hotellin edustalla oleva saari, Karjalansaari, on ollut vanha hautasaari, jonne kuolleet vietiin talveksi ja kevään tullen haudattiin. Karjalansaareen on kuulemma myös kuskattu karjalaisia mutta sen tarkemmin en ole vielä saanut selvää asiasta. Tietääkseni enää ei näin toimita.