Käytiin Hannan ja Jarin kanssa ulkoiluttamassa Hetan kennelin lapinkoiria. Ainakin näillä oli vaistot kohdillaan, sen verran hirmuinen oli haukku kun porolauma juoksi tien yli. Koiraparat oikein vapisivat innostuksesta. Porojahan täällä lapissa on maksimissaan 240 000. Vuosittain n. 4 000 poroa kuolee tiellä ja saman verran suunnilleen vievät sudet, ahmat, kotkat, irtokoirat ja salametsästäjät.

Tosiaan nyt on ihan oikeasti pari päivää putkeen vapaata! Tulinpa siis tänne Ylläkselle laskemaan, huomenna hiihtokouluun niin voisi vähän valmistautua siihen hiihdonopekurssiin. Niin, tämän työn ehkä ainoita huonoja puolia on ollut se että kunnon vapaapäiviä ei oikein ole voinut pitää viime aikoina kun on ollut kaikenlaista säätöä lentokoneen myöhästymisien ja rikkoutumisien takia. Mutta siinäpä ne huonot puolet olikin.

Eilen sitten korjailtiin avantoa hotellilla - jää oli päässyt ohenemaan kaukaa avannon ympäriltä. Eli kaikenlaisia töitä täällä saa tehdä ja hyvinkin oma-aloitteisesti.

Tässä pari kuvaa jotka otettiin vajaa kaksi viikkoa sitten kun oli oikein kovat pakkaset. Tuossa alemmassa kuvassa on kota, jonka luona pysähdytään aina lyhyellä kelkkasafarilla.