Ehkä näin alkuun syytä tehdä tunnustus, tuli tehtyä suorastaan kaamea teko. Ostin nimittäin sähköllä ladattavat mononlämmittimet joita sitten testasin tänään, siitä tuossa alempana tarkemmin. Mutta ei kyllä kovin tosiretkeilijämäistä toimintaa, suorastaan häpeällistä.

Pakkasmittari yllätti aamulla positiivisesti kun näytti vain -20 (tosin siihen voi aina lisätä muutaman asteen koska retkeilymajan ikkunat vuotaa kuin seula) joten päätin lähteä kohti Pyhäkeroa. Pakkasin reppuun varalta myös lumikengät josko huipulle pääsisi, sinne ei ole miun suksilla mitään asiaa eikä oikein tunturisuksillakaan.

Hiihdettyäni vajaan kilometrin jäällä kuului humahdusta muistuttava ääni ja totesin olevani polvia myöten lumeen ja sohjoon uponneena. Jäälle oli noussut vettä lumikerroksen ja jään väliin. No mitäpä tuosta, suksenpohjissa parikymmentä senttiä sohjoa jotka jäätyi pakkasessa hetkessä tukevasti kiinni. Vastaavia ongelmia oli jo viikolla kun moottorikelkkoja juuttui sohjoon... Tässä vaiheessa tuon edellämainitun kengänlämmittimen metallipidike alkoi ikävästi kalvaa jalkaa mutta matka jatkui. Ladulla ei ollut kulkenut ketään muita koko päivänä, hiihtäjiä siis. Muuta porukkaa sitäkin enemmän: kettu, jänis, joku isotassuinen koira ihan selvästi mutta totesin että ei se miusta kiinnostunu ole kun poroja on jänkhä täynnä, ahma, poro ja taas joku isotassuinen otus. Viimeissimmät jäljet muistutti kovasti samoja mitä Aitolammella näkee aina sammaleeseen painuneena, ei kai sentään...? Varmasti vaan isokokoinen ahma, matka jatkui. Riekko oli myös tehnyt joenrannan pusikossa lumikenkäjälkensä ladulle, suorastaan harmitti hiihtää niiden yli. Kenellä on etuajo-oikeus? Ei tällä kertaa näyttäytynyt mutta piti omaa höpöttelyääntään puskissa ja sillä kertoi olemassaolostaan. Seuraavana näinkin sitten metson.

Aina välillä tunturi näyttäytyi pilvien välistä mutta jo menomatkalla oli aika selvää että huippu jää nytkin saavuttamatta. Yli 20 astetta pakkasta ja kova tuuli tunturin huipulla ei ollut kovin hyvä huiputussää. Seuraavalla kerralla sitten. Pyhäkeron kämpällä olikin sitten jopa ruuhkaa, neljä muuta hiihtäjää. Kaksi heistä aikoi viettää koko viikon puistossa hiihtäen ja kaksi palasi takaisin Hettaan.

Kumma juttu miten tunturissa hiihtäessä päätökset ja niiden seuraukset muuttuvat huomattavasti suoraviivaisemmiksi: "Pysähdynkö korjaamaan mononlämmitintä kun metallipidike ja piuha kalvaa ikävästi kantapäätä? Entä viitsi, korjaan sitten kämpällä. Unohdinpa sitten kämpällä korjata, pysähdynkö nyt paluumatkalla? Enpä viitsi kun sormet paleltuu." Tämän väärän valinnan seuraus on nyt sitten monta senttiä leveä rakko kantapäässä + nahkat irronneet jalan syrjältä. Mitä tästä opimme: testaa uusia kamoja ensin jossain lyhyemmällä matkalla, rakentele niihin tarvittavat viritykset ennen tunturiin lähtöä. Jos jokin kalvaa jalkaa tms. korjaa heti! Tuommoinen rakko nimittäin ei ole kovin mukava juttu esim. viikon talvisella hiihtovaelluksella...