Jos jouluaattona istuin samassa pöydässä joulupukin kanssa niin tänään sitten pöytäseurana oli shamaani. Ja oikeasti pelottavan näköinen semmoinen! Vaikka onkin putkimies Muoniosta. Niin hyvin on onnistunut maskeeraamaan ittensä, ja ne vaatteet, että oikeasti pelottaa! Täytyy ensi viikolla ottaa kuva (hyvä tietää että joka keskiviikko shamaani saapuu tänne, ranskalaisilla on lapinkaste niin sitä varten on täällä) ja laittaa tänne, tänään shamaanilla oli niin kova kiire että en kerenny kuvaamaan. Bisnekset painaa siis nykypäivänä shamaaneillakin, jo on aikoihin eletty

Kävin sitten ensimmäistä kertaa ihan Jyppyrän huipulla lumikengillä. Hienot oli maisemat vaikka oli pimeää. Kummallinen tää valo täällä kun pimeän aikaankin ja pilvisellä säällä näkee ihan hyvin liikkua metsässä ilman valoa.

Aurinko näkyy Jyppyrän huipulta ensimmäistä kertaa Loppiaisena, silloin hettalaiset kuulemma kiipeävät sinne tervehtimään aurinkoa. Saamelaisille auringon näyttäytyminen kaamoksen jälkeen on aina ollut tärkeä tapahtuma. Hetan kylällä aurinko näyttäytyy ekan kerran tammikuun puolivälissä. Sitä odotellessa.