Pitkästä aikaa sain energiaa ja mielenkiintoa kirjoittaa tätä blogia. Blogin osoite on ehkä vähän ikään kuin vanhentunut mutta toisaalta se viittaa sinne mistä elämäni Lapissa oikeastaan alkoi joten pysyköön samana. Ensimmäinen nimi tällä blogille oli Talvi Hetassa viitaten talveen 2009 - 2010. Sittemmin talvi vaihtui kevääksi ja kesäksi ja jälleen talveksi ja myöhemmin nimi muuttui nimeksi Pohjoisen tuntureilla. Ja nyt nimi on Tuntureilta vuorille koska tässä ollaan menossa kohti seuraavaa tavoitetta ja unelmaa eli töitä Norjassa. 

 

 

Tämän ilman käytin opettamani ranskan kurssin materiaalien valmistamiseen. Sinänsä asiassa ei ole mitään erikoista mutta kirjoja etsiessäni tein löydön: Un portrait de la Finlande -kirjan, jonka hankin ennen Ylläkselle tuloani syksyllä 2008. Kirjasta halusin tuolloin opiskella tietoa Suomesta ranskaksi opastöitäni varten. Mutta kirjaakin ihmeellisempää oli kirjan välissä olleet kymmenkunta aanelosta täynnä kirjoitusta ranskaksi: porotila- ja huskytarhaesittelyt, luontokeskusesittely, kelkkasafarin ohjeet... Siis kaikki silloiseen työhön liittyvä kirjoitettuna itse käsin ja sanastot vielä lisäksi. Kaikki huolellisesti tehty ja selvästi aiheesta innostuneena. Missä on sama fiilis nyt?

Tie Kilpisjärvelle on kapea ja vaarallinen, varsinkin näin talvella. Enkä ihan mielellään aja Kilpikselle ikinä kiireessä kuten perjantaina oli pakko. Onneksi tänään kotiin palatessa oli kaikenlaista aikaa ja sitähän mie matkantekoon käytin. Jos normaalit ihmiset käyttää tuohon matkaan talviaikaan alle kolme tuntia, mulla menee helposti viisikin tuntia kaikkine pysähdyksineen. Ailakkalahti, Muotkatakka, Saarikoski, Lammaskoski, Ropi, Pättikkä - ja kaikki muut paikat, siinähän sitä kuluu tovi jos toinenkin...

Tänään kotimatkan ensimmäinen pysähdys oli Ailakkalahti, siellä kävin kuvaamassa jäätymässä olevaa Ala-Kilpisjärveä. Järvi sinnitteli jään voimaa vastaan mutta jäätymisen ääniä kuului. Samoin yläjärven puolella. 

Muotkatakassa en tällä kertaa pysähtynyt mutta Saarikosken tuntumassa silmään osui "oudon suuri tuulenpesä" tienvarren koivussa. No tuo tuulenpesä osoittautui maakotkaksi, ei muuta kuin auto ympäri ja tienposkeen levikkeelle ja kameran kanssa kotkan luo joka laskikin oudon lähelle. Siinä sitä hetki tuijoteltiin silmäkkäin kotkan kanssa, kotka tuntui tuijottavan todella tarkkaan ennen kuin nousi siivilleen ja lensi pois. Aivan uskomattoman upea hetki, koskaan aiemmin ei mitään tämmöistä ole minulle sattunut. 

Seuraava pysähdys olikin sitten Pättikkäkoskella jolla Väylä puolestaan taisteli pakkasta ja jäätä vastaan. Mahtava paikka myös nyt kaamosaikaan! 

Ja kaiken lisäksi matkan varrelle sattui vielä kaksi tähdenlentoa. Ja niillehän saa ja pitää kertoa se tärkein unelma. Ja ne unelmat kantavat eteenpäin. Niitä kohti siis.  

Ala-Kilpisjärvi taistelee vielä talvea vastaan. 

Kotkan kohtaamisen jälkeen...

Ei aina ymmärrä koirien ajatuksenjuoksua, ei. Eilen laskin koirat normaalisti pihalle töiden jälkeen ja ihan hetkeksi vain käänsin selkäni ja sen jälkeen ketään ei näy missään. Ei pellolla, mettästä ei kuulu haukkumista eikä rapinaakaan tai myyrien kaivamisen ääntä kuulu mistään. Varmaan parikymmentä minuuttia siinä huutelin molempia ja lopulta totesin että ei auta kuin lähteä autolla etsimään karkureita. Ajoin kylän läpi, Kilpisjärventiellä mutkan ja uudestaan kylän läpi. Kävin myös yhden talon pihassa, johon Tosse vuosi sitten kesällä usein karkasi mutta eivät olleet sielläkään. Ajoin takaisin kotiin ja siellä molemmat odottivat pihassa ja olivat kovin tyytyväisiä kun tulin. 

Komensin molemmat ryökäleet sisälle ja taisivat huomata että olin kuitenkin vähän vihainen kun tapahtui jotain hyvin erikoista. Olin keittiössä ja yht'äkkiä selän takaa kuuluu kenkien kopsahdus - Tosse toi minun talvinilkkurit keskelle keittiön lattiaa! Ihan sekunvain! Koira joka ei ikinä koske ihmisten tavaroihin mitä nyt silloin tällöin kanniskelee sukkia. Siinä se istui kenkien vieressä, heilutti häntää ja katsoi silmiin hetken aikaa kunnes hävisi jonnekin sängyn alle nukkumaan. Omituiset otukset, taas kerran. 

Se olisi sitten vähitellen seitsemäs talvi Lapissa alkamassa. Miten tässä näin kävi? Niin paljon kaikkea mahtuu näihin vuosiin ja kaikesta kokemastani olen kiitollinen. Olen ollut onnekas kun olen saanut tilaisuuden tähän kaikkeen. Helppoa ei ole aina ollut mutta kaikista vaikein oli silloin se ensimmäinen repäisy pois. Syksyllä 2008 näihin aikoihin mietin että voinko lähteä vakituisesta työstä opintovapaalle ja Lappiin töihin. Sen jälkeen asioita tapahtui paljon ja tein valintoja sydämellä. Hyviä valintoja.  

Kaikissa suhteissahan tulee oma hankala vaiheensa jossain vaiheessa, onko se sitten se seitsemän vuoden kriisi vai mikä. Se tilanne on nyt käsillä minun ja Lapin välisessä suhteessa. Kaikki Lapissa tympii ja ärsyttää. Mahtaako meistä olla yhteistä elämää jakamaan. Vai paranisiko vaihtamalla. Kaikkihan on periaatteessa hyvin, erittäin hyvin. Mutta joku tökkii nyt. Tätä suhdetta täytyy nyt miettiä. Huomenna tartun asian ytimeen ja lähden tunturiin. Ja palautan mieliin sen miksi joskus niin rajusti rakastuin.